Digiosaajat aloittivat tehtävänsä
Digiosaajat aloittivat Helsingissä lokakuun alussa perehtymisen tuleviin tehtäviinsä. Kymenlaakson digiosaajat on myös valittu ja tutustuminen toimintaympäristöön on alkanut. Paraikaa on menossa palvelunkäyttäjille kysely, jossa selvitetään palvelunkäyttäjien kiinnostusta ja välineitä digimaailmassa toimimiseen. Kyselystä ja muista lähteistä saadun tiedon pohjalta lähdemme yhteiskehittämään uusia, digiosallisuutta lisääviä palveluja kokeilevan kehittämisen hengessä .
Marraskuussa pidettävissä työpajoissa digiosaajat, hankeorganisaatioiden työntekijät ja palvelunkäyttäjät ideoivat digisyrjäytymistä ehkäiseviä ratkaisuja ja tapoja, joita työstetään yhdessä ja kokeillaan käytännössä.
Oppivaan organisaatioon kuuluva koulutuspakettikin on työn alla. Myös Digijuu DigiMe -hankkeen tärkeä tavoite, verkostoituminen paikallisesti ja valtakunnallisesti on lähtenyt napakasti käyntiin.